Haketerminaali biopolttoaineelle - 03.08.2009

Jyväskylän seudulle rakennetaan noin 500 000 hakekuution terminaali tehostamaan biopolttoaineiden käyttöä ja toimitusvarmuutta.  Haketerminaalin päätoiminto on materiaalin varastointi joko valmiina hakkeena tai haketettavana materiaalina. Terminaalissa voidaan hakettaa ja murskata biopolttoaineita.

Terminaalin toteuttavat yhdessä Kotimaiset Energiat Oy ja Jyväskylän KAK yhtiöt. Päävastuu terminaalin rakentamisesta on Jyväskylän KAK yhtiöillä. Kotimaiset Energiat Oy vastaa alueen markkinoinnista ja asiakassopimuksista, samoin kuin alueella operoinnista.

Terminaalin avulla voidaan tehostaa logistisen ketjun tehokkuutta ja lisätä polttoaineen toimitusvarmuutta. Lisäksi terminaalia voidaan käyttää puskurivarastona niille käyttöpaikoille, joilla ei ole laitosalueella merkittäviä varastoja.

Lisäksi asiakkaille tarjotaan valmiin tuotteen kuljetuksia terminaalista käyttöpaikalle sekä käsittelyyn liittyviä oheispalveluja, kuten kuormaus, punnitus, kosteusmääritykset ja energialaskelmat sekä reaaliaikainen varastokirjanpito.

Terminaalin avulla tehostetaan biopolttoaineiden hankintaa sekä isoissa että pienissä käyttöpaikoissa. Hankinnan tehostuminen näkyy ennen kaikkea kasvavina biopolttoaineen käyttömäärinä sekä entistä tasaisempina ja varmempina toimituksina lämpö- ja voimalaitoksille. Terminaalia voidaan käyttää myös parantamaan laatua ja varmistamaan laadun pysyvyyttä. Terminaali mahdollistaa ennen kaikkea entistä tasaisemmat toimitukset käyttöpaikoille vaihtelevissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Lisätietoja:

Kotimaiset Energiat Oy Tommi Lahti p. 0400 656 045

KAK-Kuljetuspalvelu Oy Juha Nokelainen p. 0424 944 334.




« Takaisin

In English
TILAUKSET JA KULJETUSTOIMISTO: 0424 944 330